Ihana ilma tänään, tuuli hiljalleen, aurinko paistoi lämpimästi. Mökkitontin koivuihin oli tullut jo keltaista väriä, pihlajiin punaista. Puut suhisivat ja haapojen lehdet värisivät. Tuli mieleen joku lasten kertomus, jossa "tyttö värisi pelosta kuin haavan lehti".  Kyllä monet ihmiset havainnoivat luontoa, vaikka tuntuu, että jotkut eivät kiireiltään ehdi huomata luonnon kauneutta, ohrapellon kultaisuutta, ohran sänkikin on kullanvärissään kaunis. Nautin pihan vehreydestä, harvojen kukkiemme väriloistosta, lämmöstä, järven sinisyydestä ja kaislikon suhinasta. Täytyy imeä kaikilla aisteillaan näkymää ja tunnelmaa, niin että voi pimeänä syksynä toistaa hetkeä mielessään uudelleen ja uudelleen. Jospa saisin pitää tontin omanamme niin kauan kuin elän. Se on toinen koti, ollut jo yli 40 vuotta.  Voisinpa kertoa v. 1980 poisnukkuneelle isälleni, miten  jo neljännen sukupolven lapset tontilla juoksentelevat.  Saimme tontin isältä v. 1967. Taisi olla n.s. ennakkoperintöä.