Olen vähän huono nukkuja. Usein herään yöllä ahdistuneena painajaisunesta, joskus vain jostain syystä. Tässä eräänä yönä taas heräsin ja muistelin huvittuneena, että NiksiPirkka neuvoi unilääkkeeksi, että pitäisi muistella tunnuslukuni, läheisten henkilötunnukset ja muut tärkeät numerosarjat. Tuntui kyllä aika uskomattomalta, että siitä voisi olla apua. Tuumin kuitenkin, että harjoitan muistiani muuten, kun ei kerran nukuta. Muistelin filmitähtien nimiä  varmaan 1940-luvulta lähtien, jolloin ensi kertaa kävin elokuvissa. Debbie Reynolds, Stan Laurel, Oliver Hardy, Joan Fontaine. Joan Collins, Lawrence Olivier, Vivien Leigh, Cary Cooper ym.ym. Myös nykyisiä uusia nimiä Nicolas Cage, Angelina Jolie ym. Sitten iski ajatus, mikä oli Vivien Leighin vastanäyttelijä elokuvassa Tuulen viemää. Nimi ei tullut millään mieleeni. Valpastuin kamalasti, kun minua suututti se etten muistanut. Minun oli pakko nousta ja käydä kaapista etsimässä DVD Tuulen viemää  - GLARK GABLE. Mihin tuollainen nimi oli voinut hautautua.  Ei siis muistamisharjoituksia unilääkkeeksi. En kuitenkaan aamuun asti valvonut.

Kyllä muisti varmasti heikkenee koko ajan. Tällä hetkellä jo tunnen sen hidastuneen. Ennen muistettava asia tuli mieleen hyvin nopeasti. Nyt pitää palata kulkemaansa polkua mielessään takaisin ja siellä vastaus on polun päässä.