Tapasin viikonloppuna perhejuhlissa tytön, joka pelasi ammatikseen liigalentopalloa joitakin vuosia. Nyt hän pitää välivuotta (tai kenties -vuosia) lentopallosta ja opiskelee yliopistossa . Kertoi, että nyt kun opiskelu on niin paljolti istumista eikä aikaa tahdo riittää tarpeeksi liikunnalle, eivät yöunetkaan ole niin makeita kuin ennen, kun oli fyysisestikin väsynyt. Miten hyvin ymmärsinkään häntä. Kerroin, että jäätyäni eläkkeelle viestitin työhön jääneille kavereilleni, että nauttikaa hyvät ihmiset nukkumaan käydessä siitä, että olette sekä fyysisesti että psyykkisesti väsyneitä. Muistan, miten ihanalta tuntui päästä nukkumaan, kun oli aamulla kävellyt tunnin töihin, tehnyt työpäivän ja illalla kävellyt tunnin kotiin. Ja vielä kotityötkin tuli tehtyä. Nyt ei mummo saa itseään samalla tavalla uuvutettua. Kesällä paremmin, mutta talviaikaan ei  ole niin helppo lähteä liukkaaseen keliin, pakkaseen tai lumeen tarpomaan. Ja laiskuuskin tietysti vaivaa. On niin helppoa jättää lähtemättä.  Oli vaan kiva huomata, että tämä nuori ihminen ymmärsi asiani niin täydellisesti. Keski-ikäisetkään eivät aina tajua : "Pittää vaan tehä pitkiä lenkkejä" ...