Tapasimme viikonlopun aikana kolme ikäistämme pariskuntaa, vanhoja tuttuja, mutta tapaamisissa  osan kanssa muutaman vuoden väli. Kyllä juttua riitti, puhenvuoroa ei tahtonut saada. Juttelimme tietysti itse kunkin harrastuksista, kirjoista, kotiseudun historiasta ym. Miehet muistelivat yhteisiä urheilumatkojaan ja kivoja sattumuksia retkien aikana. Mutta kyllä 75 prosenttia ajasta kului sairauksien läpikäymiseen.  Ei meissä ollut yhtään, jolle ei olisi osunut kohdalle sairaalassa oloja. Kaikki olivat olleet jonkinlaisessa leikkauksessa - oli tekonivelten laittoja, selkäleikkaus, sydänleikkaus, pallolaajennus ja kaksi syöpäleikkausta puhumattakaan nilkkamurtumista ja muista helpommista jutuista. Kahdella on astma. Eikö meidän ikäisissä enä ole ihmisiä, jotka olisivat säästyneet kaikelta tällaiselta.  Mutta hyvä, että nykyään osataan hoitaa, tehdä ohitus- ym. vaikeita leikkauksia. Lääkkeet kehittyvät koko ajan. Omien vanhempiemme aikaan ei vielä tiedetty ohitusleikkauksista.

Pian on joulukuu. Lienee parasta pysytellä kotona poissa tavaratalojen houkutuksista ja antaa vain puikkojen suihkia.   Kiva on istua kotona neulomassa, kun ulkona on pikku pakkanen ja lumihiutaleita leijailee. Järvessä on jo jonkinlainen jääpeite.