Kierrellessäni täkäläisessä Prismassa ja katsellessani yhden seinän ja vielä muitakin hyllytiloja täyttävää joulusuklaiden ja muiden herkkujen paljoutta tuli mieleeni, miltä lapsena 40-luvulla olisi tuntunut päästä tällaiseen herkkutaivaaseen. Ei hurjimmissa unelmissaankaan tällaista olisi osannut kuvitella.  Makeisiahan ei sota-aikana eikä pian sen jälkeenkään kaupoissa ollut.  Olisiko ollut 1946, kun kauppoihin tuli Fazerin lakritsipötköjä. Niitä myytiin varmaan 2 kpl per asiakas Kotkassa, missä silloin kävin koulua. Ihanalta ne maistuivat.  Olin toisella luokalla oppikoulussa, kun jollain elintarvikekortilla sai ostaa ilmeisesti kilon appelsiineja. Kyllä makumuisti kertoi, että oli sen maun joskus aikaisemmin pikkulapsena ennen sotaa tuntenut suussaan. Nyt on kaikissa tuotteissa niin paljon valinnanvaraa, että on jo valinnan vaikeutta. Eiköhän vähempikin riittäisi.  Olisipa tässäkin asiassa mainiota, jos voitaisiin tehdä aikamatkoja kuudenkymmenen vuoden taakse. Äitini nukkui pois 1957. Hän ei ehtinyt nähdä nykypäivän lihatiskejä eikä pakastealtaita valmiine ruokineen.   Voiko yltäkylläisyys tästä vielä lisääntyä? Vaikka kaiken maailman herkut ovatkin kaupoissa tarjolla, pitää muistaa, että suuri osa ihmisistä joutuu tarkkaan laskemaan, mihin on vara.