Kuin jatkoksi sota-ajan muisteluksilleni huomasin, että Suomen Kuvalehdessä n:o 7 18.2.2011 on artikkeli "Elämä kortilla". Siinä kerrotaan vuosien 1939 - 1954 (!!!) elintarvikkeiden säännöstelystä ja korttiannosten koosta. Sokeria sai esim. ostaa 250 g henkeä kohti kuukaudessa, aikuiset maitoa 2-3 dl päivässä, alle vuoden vanhoille lapsille 1 litra päivää kohti. Kaikki oli kortilla, leipä, liha, tupakkakin (mikä ei kyllä meidän perhettä haitannut)..  Vuonna 1942 nälänhätä on ollut lähempänä kuin koskaan. Perunat ja viljakin alkoivat loppua. Kananmunia saivat lapset kaksi kuukaudessa, vuotta myöhemmin sentään kuusi munaa ja aikuiset neljä.  Asutuskeskuksissa puute tuntui varmaan pahemmin. Kun asuimme maalla, ei meillä ainakaan perunasta ollut puutetta. Muistan, kun itse tehtiin perunajauhoa. Meillä oli pöydässä yleensä näkkileipää ja sokeri, jos sitä oli, oli usein n.s. toppasokeria, josta sokerisaksilla leikattiin palasia. Ne sokerisakset saattavat vielä olla tallessa veljeni O:n huushollissa maalla. Pitää kysyä. En muista, oliko meillä 1942 koulun navetassa yksi lehmä. Ennen talvisotaa ainakin oli. En siis muista, mistä  haimme maidon. Tuliko se kirkolta isän kotoa. Siellä ainakin oli lehmiä. Saippuaakaan ei saanut. Sitä keitettiin saunan padassa  täällä Savossa vielä 50-luvun alussa jostain teurasjätteistä.  Moneen vuoteen ei tosiaan herkuteltu. Kun sitten kaikkea alkoi saada, ihmiset söivät häissä ja muissa  juhlissa täytekakkua ahnaasti ja ihan höperönä. Ajatukseni viipyvät nyt varmaan pari päivää näissä 60 vuoden takaisissa asioissa, joten saattaa vielä tulla juttuun jatkoa.