Niin kai on vanhan kaavan mukaan ajateltuna. Ennen kun kouluilla oli kolmen kuukauden kesäloma, oli selvää, että kesä oli 1.6. - 31.8.Siis käytännössä niin. - Käly H , jota minulla on lupa kutsua siskoksikin, kävi torstaina  pitkästä aikaa. Hän asuu nyt Mikkelissä kahden tunnin matkan päässä ja tuli suoraan maalle (=3 t yht). Kävimme yhdessä hänen ja O:n kanssa haudoilla, joimme kahvit O:n ja V:n luona ja sitten mökille.  Oli oikein kiva päivä. J autteli, kun en enää oikein selviä seurustelusta, ruoanlaitosta ja kattamisesta samanaikaisesti, vaan jään "kapusta" kädessä seisomaan ja puhumaan. Hyvä J. Huomenna on sitten hänen syntymäpäivänsä ja pöydässä on taas täytekakkua.

Harvensin tänään porkkanoita ja punajuuria. Kasvimaa on nyt oikein komea, kun keskellä on rehevä kurpitsapenkki, josta luikertelee oksanhaaroja moneen suuntaan, Kaalit ovat vehmaita, kesäkurpitsoita pukkaa ja kurkkujakin on jo syöty, perunat ovat jo isoja. Keväällä melkein haluaisin, että laitettaisiin maahan vain vähän salaattia ja yrttejä. Etukäteen pelottaa, että kuinka  siitä taas selviää. Nyt kun ollaan voiton puolella, nautin kyllä kasvimaasta. Uudet perunat maistuvat ihanilta, kun ne on otettu suoraan maasta kattilaan.