Kirjoittaminen taitaa jäädä. Inspiraatiota ei tule. Me ikääntyneet pelkäämme jotenkin tulevaisuutta. Naisten tapaamisessa meitä oli neljä samanikäistä. Ei kellään ole dementiaa, mutta jokainen vähän vahtii onko itsessä oireita. Kauan sitten naapurini Ritva kertoi, että hänen äitinsä ensimmäinen dementian oire oli, ettei hän yhtäkkiä osannutkaan neuloa sukan kantapäätä, vaikka oli ikänsä sukkia neulonut. Minä taas en yhtäkkiä osannutkaan Prisman pihassa työntäessäni ostoskärryjä paikalleen toimia niin, että olisin saanut kolikon pois. Perässäni oli nuori nainen ja sanoin hänelle tilanteen. Jos ei olisi ollut kiirettä, olisin tietenkin selvinnyt itsekin...mutta oliko tämä joku oire.. Kerroin meidän lähikaupan viiskymppiselle kassalle. Hän sanoi, että hänellekin oli kerran käynyt samalla tavalla. Sit oli ollut hyvillään, ettei kukaan tainnut nähdä tapausta. Jospa tämä minunkin oli ihan tilapäinen oikosulku.

Meidän kahden perheessä on nyt ollut yleistä väsymystä ja univaikeuksia kummallakin. J:n sappikohtaus säikäytti. Sen jälkeen tuntui, että päästiin vähällä, mutta jotenkin ei kumpikaan ole kunnossa.

Tänään on Savon Sanomissa enoni Jorma Holopaisen maalaaman taulun kuva. Näkymä Mikkelin satamasta.