On itsenäisyyspäivä. Pyryttää niinkuin usein joulukuun 6. päivä. Pyry tuo mieleeni jonkun adventtisunnuntain Karjalan kannaksella, mahd. vuonna 1942. Tarkka päivämääräkin kyllä löytyy veljelläni olevasta vanhempiemme vieraskirjasta. Naapurimme Toivo Jortikka oli meillä kylässä ja kirjoitti vieraskirjaan "pyryisenä adventtisunnuntaina". Asuimme pienen maalaiskylän koululla, joka oli nelikulmaisen aukean yhdessä laidassa. Kun istui koulun rappusilla, näki aukean yhdessä nurkassa Jortikan talon, toisessa kulmassa Torikan. Pusan talo oli samalla puolen aukeaa lähellä koulua. Kyllä tällaiset talvipäivät tuntuivat pitkiltä, kun pimeäkin tuli aikaisin. Olin v. 1942 7-vuotias. veljeni 3-v.  Kuinkahan kulutimme päivän... Minä ainakin luin paljon jo silloin. Muistan kuinka katselin ulos yli lumisen peltoaukean. Oli tosi kivaa vaihtelua, jos tuli joku vieras, vaikka aikuinenkin. Ei meillä lapsivieraita juuri tainnut käydä. Mutta kyllähän me kylän lapsiin oli tutustuttu, kun he kävivät  samassa talossa koulua. Talot olivat aika hajallaan ja välimatkat useita kilometrejä, niin että ehkä sekin rajoitti kyläilyä. Kuitenkin kotona olosta on hyvä muisto. Uunit lämmitettiin hyvin eikä ole mielikuvaa, että meillä olisi ollut koskaan kylmä. Mäkeä laskettiin kelkalla, mutta en muista, oliko minulla jo siihen akaan sukset. Ehkä sain sellaiset vasta evakkona ollessa v. 1944, ehkä kuitenkin jo talvella 1944 vielä Karjalassa ollessa. En muista.  Olisi kiva tietää, onko nykyinen jääkiekkovalmentaja Jortikka naapurimme sukua. Torikka nimikin on jollain julkkiksella, taitaa olla näyttelijä.  Tämän päivän lehdessä on monta artikkelia itsenäisyyspäivään liittyen. Kerrotaan mm. täkäläisestä perheestä, josta kaatui neljä poikaa kahden viikon sisällä.  Muistelen minäkin joulukuussa 1939 kaatunutta setääni, jonka olemus palautuu mieleen vain valokuvista.  Jokaisen sotilaan kaatumisella oli pitkäaikaiset vaikutukset monen, monen ihmisen elämään.