Ilmoitan vain, että mummo on yhä elossa, vaikka nurkkaan ei ole joutanutkaan istumaan. Tässä kun ei loppujen lopuksi TUNNE olevansa vanha joitakin heikkoja hetkiä lukuunottamatta, niin on kiva huomata, miten tuntemattomat ihmiset suhtautuvat. Miten jossain liikkeessä ruvetaan selittämään asioita kuin pikkulapselle. Miten varotellaan kompastumasta, jos lattialla kulkee ylimääräinen irrallinen johto ym. ym. Sairaalassa sen huomaa erityisesti. Hoitohenkilökunta on niin tottunut sairaisiin vanhuksiin.. Mutta lähipiiri taitaa melkein odottaa, että pystyn kaikkeen, mihin ennenkin. Mies odottaa, että hyppään laiturilta notkeasti veneeseen. Viime kesänä sitten putosin  veneen ja laiturin väliin umpsukkeliin. Lasitkin pysyi silti päässä.  En suinkaan yrittänyt esittää mitään reipasta astumista veneeseen, vaan varovaista mummotyyliä, mutta näin kävi. Onneksi en kolhiutunut mihinkään.  Tuntemattomien ihmisten huolenpito tuntuu toisaalta ihan mukavalta. Eiväthän he voi tietää kenenkään fyysistä  tai henkistä kuntoa. 
Kaksi uutta pienokaista on liittynyt klaaniimme, toinen heinäkuussa toinen syyskuussa. Ihania tyttövauvoja.  Syntymän ihme tuntuu joka kerta täydellisyydessään yhtä ihanalta.