"Vanhuus ei tule yksin", sanotaan. Sitä sanottaessa tarkoitetaan varmasti enemmänkin sairauksia, väsymistä ja voimien vähenemistä. Itse en kuitenkaan osannut odottaa sitä, että  vanhoista usein tulee säikkyjä, säikähdämme kolauksia, kovia ääniä ja kaikkea äkillistä. Jonkin aikaa sitten tapasin kaupungilla vanhan hyvän tutun, itseäni vähän vanhemman rouvan. Hän aivan säikähti minut nähdessään. Juttelimme ja muisti kummallakin "pelasi". Ajotieltä kuului joku kova poksahdus, mikä säikäytti hänet ihan vapinaan asti. Hauraalta hän tietysti muutenkin vaikutti. Minä puolestani olin järkyttynyt hänen reaktioistaan.  Eihän nämä oireet ole kaikkien kohtalona. Mutta kyllä omalla kohdallanikin huomaan, että en jaksa kauan olla kovassa hälinässä, en pysty enää ajattelemaan monta asiaa yhtaikaa, niinkuin ennen työelämässä oli pakko.    Huomiokyky on heikentynyt, kuulo huononee ja kaihi kasvaa silmissä. Kömpelyys lisääntyy, sen huomaa erityisesti metsässä kävellessä. Voi, voi.