Onko totta, että en vieläkään ole täysin toipunut? Sen tiedänkin, että fyysisesti en ole vielä kunnossa, mutta ei taida vielä mielikään olla. Voisin vaan lepäillä pitkälläni vaikka kuinka kauan ilman, että tekee mieli edes lukea mitään. Pitäisiköhän ostaa vitamiineja... Tänä aamuna kuitenkin heräsin vähän iloisemmalla mielellä. Näin juuri ennen heräämistä unen, jossa eräs eskarilainen Nilsiästä olikin yhtäkkiä istumassa vieresssäni, kun luin lehteä pöydän ääressä. Hänellä oli yllään musta-valkoraitainen (leveät pystyraidat) erään jalkapallomaajoukkueen pelipaitaa muistuttava paita. Poika oli iloinen ja kertoi serkkunsa SW:nkin olevan meillä toisessa huoneessa. Olivat muka tulleet yhdessä. Harmi, että heräsin ennenkuin SW tuli esille. Minkähänlainen paita hänellä olisi ollut - keltainen?, sininen?...

Saimme kirjeen isäni serkulta Ruovedeltä. Hän on 93-vuotias. Hän ja isäni olivat veljesten lapsia. Tosin isäni oli jo 22-vuotias, kun tämä serkku syntyi 1920.  Tapio-serkku kertoi kauniilla käsialalla kesänsä tapahtumista, hoidetusta okasolusyövästä ja kokemastaan sydäninfarktista ja pallolaajennuksesta. Muisti ja järki ovat kunnossa. Hänellä on 87-vuotias sisar Tampereella, joka taitaa vieläkin käydä auttelemassa ikätovereitaan. He ovat nyt viimeiset isän sukupolvesta.  Eipä isäni arvannut eläessään, että meillä Tapion kannsa säilyy yhteys näin pitkälle. Olen iloinen tästä ja erityisesti siitä, että T on niin virkeä, seuraa maailman tapahtumia ja katsoo kaikkea urheilua TV:stä kiinnostuneena - hiihtoa, mäkihyppyä, yleisurheilua..Moottoriurheilusta en mene sanomaan, en tiedä.