Surullisena ja harmissaan pitää todeta, ettei enää uskalla keikkua keittiötikkailla, verhojen ripustaminen on alkanut tuntua pelottavalta ynnä muuta, ynnä muuta. Räsymattojakaan ei uskalla alkaa juuriharjalla pestä, selkä siinä kipeytyy pitkäksi aikaa. Mutta ei hätää, apua on tietysti olemassa.

Joitakin vuosia sitten omakotitalossa asuva ikäisemme mies, ukin kaveri, jäi leskeksi. Suru- ja toipumisaika oli pitkä, mutta sitten hän alkoi ottaa yhteyttä ystäviinsä. Nyt jälkeenpäin kyllä tuntuu, että hänen elämänilonsa ja tahdonvoimansa hävisi vaimon kuoltua.  Vähän ihmettelimme, kun hän ei näytttänyt enää ollenkaan huolehtivan rakkaan kotinsa pihasta. Kaikki alkoi rempsottaa.  Kun hän kävi meillä, hän kyllä antoi meille ohjeita liikkumiseen ja terveydenhoitoon. Kaikessa oli kuitenkin niin surullinen pohjavire.Silloin oli jo näkyvissä väsymisen merkkejä. Nyt luimme lehdestä, että hän on kuollut 84-vuotiaana.  Viimeisen vuoden aikana meillä ei ollut yhteyttä häneen, oli omiakin sairauksia ja huolia.  Tässä vaiheessa ollaan itsekin jo tultu aika saamattomaksi eikä kodissa enää pitkään aikaan ole ollut tip-top kuntoa.  Nyt ymmärrämme monta asiaa hänenkin kohdaltaan.