Eipä sitä nuorena osaa kuvitella, millaista on olla vanha. Kun ihmiset jäävät eläkkeelle ja alkuun innostuneina jatkavat harrastuksiaan ja nauttivat vapaudestaan, sitä ei huomaa.  Mutta moni, joka on tuntenut työnsä tosi tärkeäksi ja jolla on ollut paljon yhteyksiä muihin ihmisiin, asiakkaihin, yhteistyökumppaneihin jne,. tuntee kyllä ympäristönsä tosi hiljaiseksi, kun puhelin ei soi eikä kukaan enää kysy neuvoa.  Kyllä itsekin ensi-ihastukseni vapauteen sammuttua aloin katsoa ikkunasta töihin meneviä kateellisena - ajatellla -  hänellä on työpaikka. Ei se vaihe kauan kestänyt ja elämä täyttyi kaikenlaisesta muusta. Syntyvistä lapsenlapsenlapsista, ristiäisistä, synttäreistä ja monesti vielä lastenhoidostakin. Omaa kielten opiskeluakin jatkoin monta vuotta, mutta ukin muutaman kuukauden kestäneen sairastelujakson jälkeen se jäi. En enää kyllä jaksaisikaan lähteä liikenteeseen pari kertaa viikossa, vapaus tuntuu hyvältä.  Mutta sen kyllä huomaa, että eivät vanhat ihmiset kiinnosta ketään muulloin kuin kunnallis- ja eduskuntavaalikampanjoiden aikana. Mitä mielenkiintoista meissä olisi... En tarkoita omaisia, se on eri asia. Mutta mummot ja ukit saavat rauhassa seurustella vanhojen ystäviensä ja ikätovereidensa kanssa niin kaun kuin heitä riittää.  Mutta rivit harvenevat. Maalla asunut isäni, joka eli 82-vuotiaaksi, oli viimeisinä vuosinaan aika yksinäinen. 1940-luvun loppupuolella samalle kylälle muuttaneet saman ikäiset Karjalan evakot olivat poistuneet yksi kerrallaan.  Kaupunkipaikoissa on kuitenkin monenlaista yhdistys- ja seuratoimintaa, johon osallittuminen pitää monet vanhat virkeinä ja elämänhaluisina.