Tänään kuulemma odotetaan taas hellerajan rikkoutumista. Uskomatonta, kun pari päivää sitten oli kylmää ja tuulista.Kevään heräämistä on ihana seurata, on vuoden parasta aikaa. Veljeni kertoi olleensa koiran kanssa lenkillä metsässä. Siellä oli suon takana käki kukkunut pitkään. Siitä päätellen veljeni sanoi ilmeisesti elävänsä satavuotiaaksi.Hän on nyt 75.

Kun istuu ja katselee sinisellä taivaalla liukuvia pumpulipilviä kaikessa rauhassa tai istuu aavan meren rannalla maininkien loiskahdellessa rantakallioihin tai kuuntelee kotoisen järven rannalla aaltojen liplatusta rantahiekkaan, voi ohikiitävän hetken ajan tajuta, mikä tässä maailmassa on pysyvää...

Kyllä on kouluvuosi taas mennyt nopeasti. Koulua käyvien lastenlastenlasten kesäloma alkaa ja syksyllä he ovat taas luokkaa ylempänä, Olen iloinen siitä, että monella heistä on liikunnallisia harrastuksia eikä kenenkään anneta liikaa pelata tietokonepelejä.

Sonja päätteli oikein, metrinmitta löytyi paikasta, johon meistä kumpikaan ei sitä pistäisi - kirjahyllystä. Eli MW,,,