Syksy on ollut tosiaan harmaa ja iloton. Mummo on ollut haluton kirjottamaan, Rytmihäiriöt sydämessä alkoivat tulla yhä lyhyimmin väliajoin. Mutta nyt on siltä osin vähän huolettomampi olo, kun pari viikkoa sitten sairaalassa asennettiin rintaan sydämen tahdistin.

 Koti on viime aikoina ollut varsin hiljainen. Lapset ja lastenlapset ovat kiinni töissään, syksyllä on kuitenkin ollut kahdet neljännen polven syntymäpäivät. Lasten riemu on parasta, puhumattakaan syntymäpäivätarjoilusta hienoine täytekakkuineen, jollaisia mummo ei koskaan ole oppinut tekemään.

Kyllä tietokone ja televisio ovat aika tärkeitä. Jos ei olisi niitä ja puhelinta, voisi ehkä tuntea itsensä aika eristyneeksi. Kahvilla tai syömässä käynti kaupungilla vanhojen ystävien kanssa silloin tällöin on myös virkistävää, ja tietysti ulkoilu,  Lukemista ja käsitöitäkin riittää. Ristikoita löytyy täytettäväksi ja jos välillä tuntuu, että niihin menee liikaa aikaa, täytyy muistaa, että se on tärkeää aivojumppaa. Rauhasta ja yksinolostakin voi nauttia. Ei siis mitään ongelmia eikä valitusta. Kun vielä osaisi jättää toisten huolet ja murheet ottamatta sydämelleen, olisi vielä mukavampaa.