Nykyään puhutaan paljon muistisairauksista, jotka ilmeisesti ovat lisääntyneet. Niinpä me ikääntyneet huolestuneena tarkkailemme muistiamme ja monet pyrkivät terveyskeskuksen muistitesteihin. Lääkärit suosittelevat B 12-vitamiinin käyttöä ennaltaehkäisynä. Minäkin aloin pari vuotta sitten ottaa pillerin päivässä.  Sitten ilmaantui muita vaivoja, joihin lääkäri määräsi lääkkeitä, useita tabletteja päivässä. Silloin arvioin, että muistipillerit ovat kuitenkin vähemmän tärkeitä, enkä enää ottanut B 12:ta.   Kuitenkin joku aika sitten aloitin vitamiinin uudelleen. En alunperin ollut ollenkaan vakuuttunut, että B 12:sta olisi hyötyä, mutta olen nyt kuitenkin jatkanut pillerin päivässä ottamista. En ole mitenkään tarkkaillut, onko niillä jotain vaikutusta.  Mutta nyt on selvästi lisääntynyt muistilokeroista yht´äkkiä suuhuni pulpahtavien sanojen ilmaantuminen  ilman mitään asiayhteyttä tai muistelua, esim. Fredrik Barbarossa. En varmasti kuuteenkymmeneenviiteen vuoteen ole kuullut mitään Barbarossasta. Monta muuta vastaavaa sanaa, joita en ole muistanut, tulee mieleen,  Olisi kiva tietää, tapahtuuko tällaista kaikille. Ja ennen kaikkea alan ajatella, että B 12 aukoo aivoissa joitain pikkukomeroiden ovia ja sanat pääsevät karkuun. Onkohan se mahdollista?  Aion jatkaa pillerien popsintaa...