Pandemian vuoksi tehtyjä rajoituksia on vähä kerrassaan alettu purkaa. Ne eivät kuitenkaan meidän riskiryhmäläisten elämää käytännössä kovin paljon helpota. Mutta ilmapiiri on jotenkin tullut vähän toiveikkaammaksi ja valoisammaksi, kun tietää, että paluu normaalimpaan on alussa.

Pari ystävistäni on kertonut tulleensa tänä aikana entistä itkunherkemmäksi, vaikka ei kellään ole ollut mitään varsinaista hätää.  On ollut aikaa käydä läpi elämäänsä - virheitään ja onnistumisiaan. Niin paljon ajattelee, että aivot ovat niin täynnä risteileviä ajatuksia, että tarkkaavaisuus unohtuu. Kaksi kertaa on palovaroitin on jo alkanut huutaa, kun olen vastannut puhelimeen toisessa huoneessa ja unohtanut, että liedelle jäi jotain. Kädet toimivat ilman ohjausta ja kun lähtee toisesta huoneesta hakemaan jotain, voi takaisin tullessaan huomata, että ne ovat ottaneet ihan toisen esineen, mitä olin lähtenyt hakemaan.  Katsotaan, virkistääköö kesäkuu ja luonnon herääminen....