Puijon helmassa asuessa saa nauttia erilaisista ylellisyyksistä kuin keskikaupungilla.  Kerrostaloasuntomme olohuoneesta ja parvekkeelta avautuu  järvinäkymä ja lähellähän järvi onkin, ehkä 500 metrin päässä. Keittiön ja makuuhuoneen puolella on rinteessä lehto, jossa linnut viihtyvät. Lajeja on kymmeniä. Aamulla herätessä voi kuunnella avoimesta ikkunasta sitä valtavaa sirkutusta. Johonkin aikaan keväästä voi kuulla vielä puron solinaa. En ole varma, laulaako lehdossa satakielikin. Luulen niin, mutta en tiedä, onko se mahdollista näillä leveysasteilla. En ole tutkinut asiaa.

Luokkakokouksemme 7.6. oli mielestäni oikein onnistunut. Tavatessa katosi taas 56 vuoden aikana eletty elämä jonnekin taustalle ja näimme toisissamme ne entiset parikymppiset  tytöt.  Risteily Kallavedellä oli ihana, kun oli helle, mutta tuuli hiljakseen, ettei ollut tukahduttavaa.  Vielä on tarkoitus tavata kahden vuoden päästä.  Saapa nähdä, vieläkö saadaan 15 koolle, niinkuin nyt.  Ja missä kunnossa sitä itsekin on....

Mökkeilyä sen jälkeen, nurmikonleikkausta, kasvimaata ym. Hellepäivinä tuli jo uituakin. Taisi olla 9.6. ensi kerta. Se on aika lailla varhain. Luulen, että emme lapsenakaan uineet ennen juhannusta. Kesä on siis aikaistunut..