Oikeastaan on väärin sanoa niitä pieniksi. Niitä on pitänyt pieninä, mutta isojahan ne ovat. Esim. tänä aanuma: Tuntui hyvältä mennä siistiin keittiöön. tiskipöydällä ei ollut yhtään kattilaa likoamassa. Ulkona näytti tuiskuttavan räntää. Tuntui kivalta tietää, ettei ollut pakko lähteä minnekkään. Ei edes lähikayuppaan. Rauhaisa lehden luku, ( J nukkuu vielä) oravat hippasilla kuusissa ikkunan alla. Kahvi maistui hyvältä.  Ei mitään kipuja, yskäkin parantunut. Sekin, että on vihdoin oppinut  vapautumaan suorittamisen pakosta. Ei ole pakko koko ajan tehdä jotain hyödyllistä - siivota komeroita, neuloa, silittää pyykkiä. Näin kauan suorittamisen pakkoa onkin riittänyt. Nyt yhtäkkiä olen huomannut, että minulla on oikeus hyvällä omallatunnolla lukea lehtiä ja kirjoja tai vain olla ja miettiä.  Voihan olla, että tästä on aikaisemminkin ollut ohikiitäviä aavistuksen hetkiä, mutta ne aina unohdan.  Onkohan tämäkin ohimenevää ja pakko tulee takaisin...  

Pari päivää sitten käynti sairaalassa katsomassa vakavasti sairaana olevaa omaista. Monenlaisia tunteita ja ajatuksia herää.  Muistaa taas pitkään arvostaa jokaista tervettä päivää.  

Onhan kotona huoltakin.  J:n kunto ei ole palautunut lähellekään entistä. Ensi viikolla on lääkärin vastaanotto.