Kun sanotaan, että tekemistään virheistä oppii, niin se pitää paikkansa. Jokainen on huomannut sen useaan kertaan. Mietin vain, että onko se sama asia muistamisen kanssa. Parhaiten muistiin jäävät tilanteet, jolloin on jotenkin hölmöillyt ja sen jälkeen tuntenut itsensä noloksi. Lapsuudessani kesällä 1943  viipurilainen isoäitini oli meillä maalla käymässä. Muistan, että hän pesi ulkona lasten nilkkasukkia valkoisessa emalivadissa. Minusta (8 v) se näytti niin kivalta touhulta, että pyysin saada itse pestä ja isoäiti  antoikin minun osallistua.  Pesin, mutta sitten isoäiti otti vadin takaisin ja käänsi pesemäni sukat nurin. Siellähän oli roskia ja likaa kun en ollut hoksannut, että sisäpuolikin on pestävä. Mumi ei sanonut mitään, jatkoi vaan työtä. Opetushan sekin oli, mutta miksi se on ikävä muisto. Ei siihen aikaan isovanhemmat oikein lapsenlapsiinsa kiinnittäneet huomiota. Mitään muistoa, että mumi olisi jutellut minulle jotain, ei ole.  Tämä "tärkeä" muisto on siis yli 70 vuoden takaa.

Samana kesänä äiti lähetti minut ja 4 vuotiaan veljeni naapuriin poimimaan punaisia viinimarjoja. Ei mitään neuvoja. Tulimme sitten kotiin raahaten marjasankkoa. Selvisi, että olisi pitänyt poimia terttuina eikä riipimällä. Muistan vieläkin, miltä tyhjäksi riivitty pensas näytti.

Onhan paljon pieniä muistivälähdyksiä jonkun sanomisista, jotka ovat jääneet jostain systä mieleen. Kun laitan ruokailuvälineitä laatikkoon, muistan kirjailija Arvo Saloa, joka jossain haastattelussa kertoi, että hänen kotonaan ja puolisonsa kotona oli ollut sama järjestys: haarukat. veitset ja lusikat eli haa-vei-lu.Sitä, miksi hän katsoi tarpeelliseksi sen haastattelijalle kertoa, en muista.

 Kun tyhjennän tiskikonetta, muistan ex-vävyni vähän ärsyyntyneen ilmeen, kun sanoin (jotain 30 v sitten), että pitäs olla keino, että vois vaan nostaa koneen yläkerran telineen samoin kun alakerrankin astiatelineen  kaappiin, että ei tarvitsis ottaa kuppia kerrallaan. Tyttäreni taisi vielä myötäillä sanojani.  Vävyn ilme kertoi, että siinä on kaksi laiskaa muijaa. En tietenkään joka päivä muistele tätä ilmettä, mutta usein se tulee mieleen.  Oikeessahan vävy oli. Muistan häntä muutenkin usein, siihen aikaan oli ihania  tapahtumia. kun lapsenlapsia syntyi, lapset kasvoivat, menivät päiväkerhoihin, kouluun, rippikouluun jne. Omia lapsia unohtamatta kaikki kuusi lastenlasta ja heidän lapsensa ovat olleet elämän parasta antia.  Saa nähdä, vieläkö saan nähdä uusia vauvoja. Olisihan se ihan hyvin mahdollista, yksi pari on vielä lapseton ja yksi poika "sinkku". Odotan rauhassa.