IS:n  eilisessä verkkolehdessä oli tila kommenteille "Mitä kaipaat Karjalasta". Oli paljon kommentteja tullut ja luin niistä osan. En ehtinyt itse mitään kirjoittaa ja illalla se mahdollisuus näytti jo hävinneen. Kerron nyt sitten tässä, että useimmin kesällä muistelen kuhankeittäjän liverrystä. En tiedä, millä korkeudella kuhankeittäjää esiintyy, mutta täällä Pohjois-Savossa en ole sitä kuullut koskaan. Kaipaan myös sinivuokkometsää ja kulleroita joen varrella, koivikkoja ja kielometsää. Niitä nyt näkee täälläkin, mutta silti... Ehkä siinä kaipuussa on suurimpana se, että siinä kaipaa poisnukkuneita vanhempiaan sellaisena kun he olivat siellä asuttaessa - nuorina, iloisina ja elinvoimaisina, sekä omaa onnellista lapsuutta. Olin 9-vuotias kesällä 1944 sieltä lähdettäessä. Muistan maisemat, rakennukset ja naapurit.  Kerran eräs savolainen työtoverini ihmetteli, että mitä ne karjalaiset kotiseutumatkalaiset käyvät siellä kivijalkojen luona itkemässä, mennyt mikä mennyt. Ei siis lainkaan ymmärtänyt. mikä kaikki tunteet pintaan nostaa.