Ei ole paljon aikaa kirjoittaa, mutta haluan kuitenkin mennä tähän aiheeseen, josta on pitkän aikaa pitänyt puhua. Pitkän elämäni (!!!!) aikana olen huomannut, että kaikkein tärkeintä lasten kasvamisessa aikuiseksi ja siis oikeastaan "kasvattamisessa", vaikka jotenkin vierastakin sitä sanaa, on terveen itsetunnon istuttaminen lapseen. Onneksi omat lapseni ovat näyttäneet siinä hyvin onnistuneen joko tiedostetusti tai tiedostamatta. Minusta kaikilla lapsenlapsillani on hyvä itsetunto. Itse olin nuori äiti, joka tuskin oli koskaan kuullut itsetunto sanaa. Ei minun lapsuuskodissanikaan tehty mitään meidän lasten itsetunnon kasvattamiseksi. Siihen aikaan lapsia komennettiin vain olemaan kiltisti ja hiljaa. Kun tuli vieraita, sai puhua vain, jos vieras kysyi jotain. Silloinkin sitä mietti, miten "kuuluisi" vastata.  Ei oikeastaan minkäänlaista kannustusta mihikään. Psykologia oli lukiossa valinnainen aine ja itse valitsin jotain muuta. Olisikohan psykologiasta ollut hyötyä, ehkä. Onneksi omat lapseni kuitenkin jostakin saivat paremman itsetunnon kuin minä itse. Olin pitkälle aikuisuuteen. vielä kahden lapsen äitinä, hirvittävän arka ja ujo.