Kun on aikaa ajatella, niin tässä vaiheessa tulee aina tarkkailtua näitä vanhuuden tuomia tunteita ja asioita, joita ei nuorempana ymmärtänyt. Ei ymmärtänyt, miksi monet pikkuasiat ja niihin suhtautuminen vanhana alkavat muuttua. Toisaalta ymmärtää, että ei kaikesta kannata tehdä suurta numeroa eikä  harmita vaikka jouluksi ei jaksakkaan tehdä täydellistä suursiivousta. Toisaalta taas järkyttyy kamalasti ja hermo menee, jos  nettiyhteys katkeaa  ja ei pääsekkään internettiin, vaikka mitään välttämätöntä asiaa ei sinne ole. Päivä menee pilalle hyvin helposti jonkun pikkuasian takia.   Illalla ei haluaisi saada mitään huolia ajateltavaksi yötä vasten. Koko yö saattaa mennä pilalle.  Kyllähän sellaista tapahtuu jo nuorempanakin kaikesta huolestuville "kanaemoille", mutta  vanhana se on vielä herkemmin uhkaamassa.

Ja mitä tavotteita meillä vanhoilla on... Ovatko ne vain  toiveita siitä, että pysyisimme terveinä ja tulisimme pitkään toimeen  ilman apua, järki pysyisi päässä, ja  että läheisillämme menisi hyvin, he olisivat terveitä, kaikilla olisi työtä ja he olisivat elämäänsä tyytyväisiä.  Samanikäisten ystävieni "ringissä" useimmat pelkäävät joutumista jonnekin laitokseen. Joillakin ei ole yhtään lähiomaista olemassakaan. Onko tämä loppuaika vain pelonsekaista odottelua...Entisessä kotipitäjässäni tuntemani rouva on kutsunut lehti-ilmoituksella koko kylän väen 90-vuotispäivilleen ensi viikolla.Rohkaisevaa.  Hän ei ilmeisesti ole sortunut minun vähän alakuloisiin aatoksiini.  Sanotaan, että aina pitää olla unelmia ja haaveita.  No, unelmoin sentään kevään tulosta, kesän vehmaudesta ja auringon lämmöstä.