Sodan alkamisesta tuli täyteen 75 vuotta toissapäivänä ja voin siis todeta , että minulla on muistoja niin pitkältä ajalta.  Muistan pommikoneiden jylinän , kun ne lensivät yli kotikyläni Kaukolan Haajoen. Laatokan yli ne tulivat, Kaukolan pitäjä rajoittui itäosaltaan Laatokkaan. Olimme Kaukolassa todistettavasti vielä 7.1.40, jolloin äiti on lähettänyt kortin veljelleen Iisalmeen, että tulemme sinne pakoon sotaa. Serkkuni A lähetti joitakin vuosia sitten minulle sen kortin  joka oli ollut liimattuna  hänen vanhempiensa albumiin.  .Äiti ei halunnut lähteä Länsi-Suomeen, jonne evakuointisuunnitelman mukaan olisimme kuuluneet. Sitten ilmeisesti melko pian lähdimme. Matkasta muistan vain junan pysähtymisen ilmahälyytyksen vuoksi keskelle metsää ja kahlaamisen lumessa metsän suojaan. Kaikilla oli valkoinen lakana lumipukuna. Iisalmeakin pommitettiin ja sen vuoksi pakomatkaa jatkettiin parin päivän kuluttua yön pimeydessä hevoskyydillä Iimäelle piilopirttiin. Meitä oli siis äitini, kotiapulaisemme Ilma, veljeni Olli 1 v ja minä 5 v.  Isä jäi vanhempineen vielä Kaukolaan ja he lähtivät sieltä vasta välirauhan solmimisen jälkeen maaliskuussa, kun Kannas oli sovittu luovutetettavaksi Venäjälle. Minua joitakin vuosia vanhempi serkkuni Helvi oli pitänyt päiväkirjaa, jonka säilyttikin sitten koko elämänsä ajan. Hän oli merkinnyt kirjaansa kunakin päivänä yli lentäneiden lentokoneiden määrän. Helvi oli äitinsä kanssa tullut Viipurista maalle pommituksia pakoon tätinsä  luo.  Tädin perheellä oli paljon karjaa niinkuin isäni vanhemmillla ja he  viivyttelivät ilmeisesti kuljettamisen  hankaluuden vuoksi  evakkoon lähtöä. Lähteminen ei siis ollut pakollista. Kaukolaan haudattiin tammikuussa isäni joulukuussa kaatunut veli. Serkusten muistelukirjassa Helvi on kertonut maaliskuisesta lähdöstä. Hevosten nimetkin oli hänellä muistissa. Asiasta ei isäni eläessä koskaan ollut puhetta enkä meidän Iimäellä ollessamme  edes tajunnut, että osa perheestä oli vielä Karjalassa. Lapsi kun olin.

Me lähdimme sitten maaliskuussa Äetsään, jonne isä, ukko ja mummo ja muutkin sukulaiset tulivat. Junamatkat ovat palanneet mieleen vielä vuosikymmeniä myöhemmin, kun on junassa matkustanut. Jokin jyskytysääni on vieläkin samanlainen kuin silloin, vaikka paljonhan veturit ja junavaunut ovat sota-ajoista muuttuneet.